Mari Miettinen-Räsänen
Olen 49-vuotias paljasjalkainen varkautelainen. Minut tunnetaan palavasieluisena ja suoraselkäisenä naisena, joka on kykenevä tekemään tasa-arvoisia ja oikeudenmukaisia päätöksiä. Luottamustehtävissä olen toiminut mm. Warkauden Vasemmiston puheenjohtajana, tarkastus- ja teknisessä lautakunnassa, käräjäoikeuden lautamiehenä Savon energiaholdingin hallintoneuvostossa sekä Varkauden Aluelämmön hallituksen jäsenenä.
Koti on siellä missä sydän on ja minun kotini on aina ollut Varkaus.
Haluan toimia äänitorvena niille unohdetuille työn sankareille, joiden tekemää työtä ei arvosteta. Vähäarvoisia töitä ei ole olemassakaan.
Rohkeitten ihmisten on noustava puolustamaan niitä, joilla ei ole mahdollisuutta, kykyä tai voimavaroja puolustaa itseään työttömyyden, sairauden, toimintakyvyn heikentymisen tai vaikean elämäntilanteen vuoksi.
Äitinä sydäntäni lähellä ovat mm. lasten ja nuorten hyvinvointi ja kiusaamisen torjunta.
”Pienen ihmisen puolella viimeiseen hengenvetoon”
Äänestä Maria, jos haluat
· Yhteiskunnan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä. Ja ehkäpä myös hieman enemmän iloa ja naurua arkeen!
· Politiikkaa, joka asettaa ihmiset ja ympäristön etusijalle voitontavoittelun sijaan. Koska kuka tahansa voi yrittää tehdä rahaa, mutta Mari haluaa tehdä maailmasta paremman paikan meille kaikille.
· Vahvan ja rehellisen edustajan, joka kuuntelee kansaa ja toimii heidän parhaakseen.
Liity mukaan muutokseen!
Äänestä Maria seuraavissa vaaleissa ja ole osa liikettä, joka rakentaa tasa-arvoista, oikeudenmukaista ja kestävää Suomea. Yhdessä voimme saavuttaa enemmän ja varmistaa paremman tulevaisuuden jälkipolvillemme.
